Editointikierros käyntiin!

Tapasimme Annelin kanssa tänä aamuna perinteisesti Lumo-kahvilassa. Vaihdoimme kuulumisia ja keskustelimme Kuparisaari II:n seuraavasta työvaiheesta.

Tiedättekö, miltä maistuu chilillä höystetty aamupuuro? En minäkään, mutta läheltä piti, että tietäisin. Ripottelin näet puuroni päälle kaikenmaailman mausteita, kunnes erään mausteen kipakka puna jäi mietityttämään… Onneksi sain vaihtaa annokseni ennen kuin olisin polttanut suuni.

Alamme nyt perata kustannustoimittajamme reunamerkintöjä. Anneli otti haltuunsa käsikirjoituksen alkupuolen, jonne aikoo tehdä muutamia juonen kannalta tärkeitä tarkennuksia. Minä otin vastuulleni aavistuksen paksumman paperinipun, sillä syksyllä työt jakautuivat hieman epätasaisesti (=Anneli super-ahkeroi ennen kuin ehdin kissaa sanoa). Tarinan loppupuoli huutaa lisää sananlaskuja, varsinkin sarmatialaisia, joita pitää tässä pähkäilemän.

Kakkosversio valmistunee helmikuun puoliväliin mennessä?

Terhi

Kotimaista laatutyötä

Matti Koo listasi Kirjavinkkariblogiin viime vuoden lasten- ja nuortenkirjasuosikkejaan ja kas, siellähän on Tähystäjäneitokin:

“3. Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito

Vuoden ylivoimaisesti paras fantasiaromaani on kotimaista laatutyötä. Jatkoa odotellessa!”

En tiedä Annelista, mutta itse olen hyvin tyytyväinen Tähiksen vastaanottoon. Siitä on kirjoitettu enemmän kuin uskalsin odottaa. Odotan vielä, että realistisen tuotantoni ystävät löytäisivät kirjan; suoraa lukijapalautetta on tullut vähemmän kuin omista kirjoistani. Hyvillä mielin jatkamme helmikuussa Kuparisaari II:n työstämistä.

Uutta vuotta kaikille!

Terhi

Diktaattorin hautajaisissa

Kuva: The Globe and Mail

Tämän viikon uutiskuvat ovat tuntuneet hämmentävän tutuilta, sillä:

“Niccolumin asukkaat olivat kokoontuneet pääkadun varrelle osoittamaan kunnioitustaan saattueelle ja suruaan suuren isän poismenon johdosta. Kulkueen keskivaiheilla asteleva Amaya pani merkille, että kun Lilyana poikineen kulki ohitse, kansalaiset puhkesivat surkeaan parkuun, kohottelivat käsiään kohti taivasta, sieppasivat maasta kuraa, jota hieroivat kasvoihinsa, raastoivat vaatteitaan ja hiuksiaan ja huusivat:

– Suuri isä Roman on poissa! Khalkoksen valo on sammunut! Oi, oi, oi, oee! Oi, oi, oi, oee! Miksi hylkäsit lapsesi, suuri isä!”

(Tähystäjäneito, Karisto 2011).

Terhi

Luovan tauon paikka

Sinne meni

Viime viikonloppuna sujahti Kuparisaari II:n ensimmäinen versio kustannustoimittajan sähköpostiin odottelemaan maanantaita. Sinne meni ja siellä pysyy.

Nyt on vuorossa kuuman tekstin jäähdyttelytauko. Pidämme taukoa helmikuuhun asti, jolloin uusin silmin ja kustannustoimittajan kommenttien evästäminä otamme käsikirjoituksen uudelleen esiin ja luemme, mitä tulikaan kirjoitetuksi. Tauko on välttämätön ennen seuraavaa versiota. Kun on pitkään työstänyt tekstiä, sitä tuijottaa liian läheltä eikä oivalla muuta kuin lähitason korjattavia kohtia. Ei näe metsää puilta, ihan yksinkertaisesti.

Kakkososan kirjoittaminen tuntui jonkin verran raskaammalta kuin ykkösen. Saattaa johtua siitä, että kakkosessa tapahtuu ikäviäkin asioita ja sen tunnelma on usein uhkaava. Käytännön kirjoittamisprosessissa taas aikataulujen yhteensovittaminen ei ollut yhtä helppoa kuin viime vuonna.

Kolmososakin alkaa silmissä siintää. Se lievästi hirvittää nyt jo, sillä viimeisen osan pitäisi lunastaa odotuksia, pysyä tasossa tai mieluummin nousta ja jopa yllättää. Usein trilogioissa käy niin, että kolmonen lässähtää tai kolmososaan ilmestyy uusia henkilöitä, sähellystä ja toimintaa sikinsokin, niin että jäntevyys katoaa. Yksinkertaisesti kolmoseen ei aina riitä paukkuja, kun eväät on syöty jo kahdessa edeltävässä osassa.

Millähän loistokkaaseen viimeiseen osaan yltäisi? Emme aloita kolmosta tyhjin käsin, mutta tyhjältä paperilta kuitenkin.

Anneli

Kansiluonnoksia odotellessa

Minusta kakkososasta tulee ensimmäistä osaa vahvempi. Se on eeppinen, toiminnallinen, hahmoja syventävä ja synkkä tarina. Radko marssii esiin kulisseista ja Tähystäjäneidon lukeneet ehkä aavistavatkin, mitä siitä seuraa…

Ne, jotka pitivät erityisesti ykkösosan ilottelusta, tulevat pettymään. Niccolumin taivaalla on mustia pilviä, jotka enteilevät pahaa. Huumoria pilkistää esiin muutamina auringonsäteinä.

Odotan jo innolla, millaisen kannen Anu Sallinen keksii tällä kertaa. (Onnistuneen) Kansikuvan näkeminen motivoi kirjoittamaan ja antaa voimia edintointikierrokselle. Tähystäjäneidon kansikuva on saanut valtavasti hyvää palautetta ja olemme siihen itsekin erittäin tyytyväisiä. Näen Amayan mielessäni kansikuvan kaltaisena. Ja absurdia kyllä, kun kirjoitin nyt Tanssivan sikaan sijoittuvaa kohtausta, näin mielessäni juuri sen samaisen Krasimiran, joka vieraili syksyllä kirjanjulkistajaisissamme.

Olen hurjan kiintynyt Kuparisaaren hahmoihin: Amayaan, Miroslaviin, Samuiliin, Krasimiraan ja erityisesti Niccolumin torvisoittokuntaan. Viihdyn heidän kanssaan ja toivon heille kaikkea hyvää. Hiukan riipii jo nyt, että ensi vuonna tähän aikaan viimeisenkin osan pitäisi olla jo pulkassa.

Tähystäjäneito on itkettänyt lukijoita. Jatko-osa on itkettänyt minua. Käsikirjoituksessa on muutamia riipaisevia kohtauksia, joiden yli en pääse itkemättä, en, vaikka olisi menossa kymmenes editointikierros.

Tauko kirjoittamisessa on nyt paikallaan, sillä olen Annelin tapaan sokeutunut tekstille. On hyvä antaa se hetkeksi pois, kriittisten silmien ulottuville. Helmikuussa jatkamme taas pirteinä, kevään valon voimalla.

Terhi

Onnea Anneli!

Kanssakirjoittajani Anneli Kanto on tänään vastaanottanut Turussa Anni Polva -palkinnon Huippuvalmentaja-kirjastaan ja Futistyttö-sarjastaan.

Lue lisää täältä.

Olemme ylpeitä!

Terveisin,

Terhi & Niccolumin torvisoittokunta

Jännittävä, poliittinen, mukaansatempaava…

Tiina Heikkinen kirjoittaa Aamulehdessä:

“Villin kapakan, Tanssivan sian, kuvaukset tempaisevat mukaansa niin hyvin, että lukija voi melkein tuntea päätyneensä riehakkaan menon keskelle rahvaan suosituimpaan vapaailtojen viettopaikkaan.

Jännittävän trilogian avausosa sopii kuin nenä päähän fantasiasta pitäville nuorille.

Tähystäjäneito jätti jälkeensä hyvän vaikutelman, ja itse en malta odottaa kahden jälkimmäisen osan ahmimista!”

Vesa Sisättö puolestaan Helsingin Sanomissa:

“Tähystäjäneidossa on vahva poliittinen sanoma, joka keskittyy yhteiskunnalliseen ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Sarmatialla ja Khalkoksella voisi molemmilla olla näissä asioissa opittavaa.

Romaani on napakka yhdistelmä yhteiskunnallista sanomaa, kiehtovaa tarinankerrontaa ja herkkää romantiikkaa. Eli viihdyttävä kokonaisuus varttuneemmallekin lukijalle.”

Miten jatko-osa edistyy?

Viime syksynä kirjoitimme Annelin kanssa tunnollisesti Tähystäjäneidon kirjoitusprosessista. Tämä syksy on ollut niin kiireinen, ettemme ole ehtineet blogin äärelle. Nyt on kuitenkin aika istua alas ja kertoa kuulumisistamme pitkästä aikaa.

Tapasimme aamulla suosikkikahvilassamme Lumossa. Minulla on vieläkin vadelmaisen juustokakun maku suussani. Kuparisaari II:n ensimmäinen versio alkaa olla loppusuoralla! Tarina on kirjoitettu alusta loppuun, alkuosa alkaa olla aika hiottua, mutta edessä on uusi editointikierros. Luvassa on lukujen täydentämistä (minun helmasyntini, en koskaan kirjoita ensimmäisellä kerralla valmista, vaan jätän luvun ikään kuin ilmaan odottamaan kypsymistä) sekä tarinan huippukohdan versiointia.

Toinen osa on hurja, vauhdikas, toiminnallinen, juonikas, tumma, synkkä, ahdistava ja surullinen. Luvassa on totta tosiaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Huumoria pilkistää esiin, mutta ohuemmin kuin Tähystäjäneidossa. Jatko-osa alkaa siitä, kun ensimmäisen kirjan tapahtumista on kulunut kaksi auringonkiertoa.

Annelin mielestä minä olen hieman liian ihastunut peruukkeja harrastavaan Lilyanaan, minkä auliisti myönnän. Olisin suonut hänelle jopa ystävällisiä ominaisuuksia, mutta ne valitettavasti sotivat hänen luonnettaan vastaan. Julmuri, mikä julmuri.

Minä sen sijaan löysin itsestäni moraalinvartijan ja pyysin Annelia miedontamaan erästä seksikohtausta. Kirjoitin marginaaliin ujon lauseen: “Kun tää kuitenkin on nuortenkirja…”

Tavoitteenamme on lähettää kustannustoimittajallemme luettavaa 12.12. Uskoisin, että pysymme aikataulussa.

Terhi

Kuparisaari sijaitseekin Vaasassa!

Kävipäs hassu juttu. Olin kirjailijakeikalla Vaasassa, Littfest-kirjallisuustapahtumassa.

Kun kerroin Kuparisaari-trilogiasta yläkoululaisille, kävi ilmi, että Kuparisaari sijaitsee Vaasassa. Se on nimittäin paikallisen jäähallin nimi.

Terhi

Kiril!

Istuin eilen junan ravintolavaunussa välillä Viinijärvi-Tampere, edessäni kertakäyttömukillinen VR:n pussiteetä ja vajaat sata liuskaa Kuparisaari kakkosta.

Editoin tekstimassaa eli luin sitä huolellisesti, tein merkintöjä marginaaliin ja kirjoitin mm. TIIVISTÄ TÄTÄ! SYVENNÄ TÄTÄ! TAUTOLOGIAVAARA!

Tähystäjäneidon lukeneet saattavat muistaa Khalkoksen itsenäisyystaistelijan, miehen nimeltä Hristo Kiril, jonka tuotantoon erityisesti Miroslav Kostov on hyvin huolellisesti paneutunut. Hristo Kiril on jatko-osassa entistä näkyvämpi hahmo.

Olin juuri lukemassa Hristo Kirilistä kertovaa lukua, kun viereisessä pöydässä istuvalla, ulkomaalaisella miehellä soi kännykkä. Voin vaikka vannoa, että hän vastasi:

- Kiril!

Terhi

Ovatko balkanilaiset etunimet vitsikkäitä?

Tähystäjäneidon henkilöiden nimet ovat herättäneet hämmästyttävän paljon ärtymystä.

Hämeen Sanomien Marika Riikosen mielestä fantasianimet ”kuulostavat vitsiltä: teoksessa seikkailevat muiden muassa Amaya, Snezana, Miroslav ja Krasimira”. Myös kirjabloggaaja Nafisan moittii nimiä. Hänen mielestään Snezana tuo mieleen niistämisen ja Neofit Haralampijeen hän suomentaa mielessään: Uusikunto Haarat Lammessa. Nafisanin arviota kommentoiva Ahmu miettii nimikysymystä yleisemmin; hänen mielestään usein fantasiakirjoissa hahmojen nimet ovat yksiselitteisesti outoja ja saattavat ärsyttää jopa niin, että kirja jää lukematta.

Miten me olemme löytäneet nimet?

Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta olemme miettineet nimiä aika paljon.

Valtiot:

Sarmatia-niminen ruhtinaskunta on ollut olemassa; nimi kuulosti korviimme viehättävältä. Khalkos taas on kreikkaa ja tarkoittaa kuparia, pääkaupunki Niccolum on saanut nimensä nikkelistä.

Saadaksemme yhteisen mielikuvan kuvitteellisista valtioista sijoitimme ne mielessämme jonnekin Balkanin alueelle, jossa sekoittuvat monet kulttuurit. Siellä ovat slaavilaiset serbit sekä rannikon kroaatit, jotka ovat merenkulkijakansaa. Sloveenit laskevat itsensä saksalaisperäisiksi, ja italialaisia löytyy kaksoiskaupunki Trieste-Trstin lähistöltä. Bosnialaiset ovat saaneet vaikutteita turkkilaismiehityksen ajalta, ja Turkki on myös maantieteellisesti lähellä. Herzegovina on länsirannikolla,  Makedonia ja Kreikka niemimaan eteläpäässä ja aluetta asuttavat myös albaanit. Saaristoa on runsaasti, ja jokin bysanttilaisen kulttuurin tuulahduskin alueella tuntuu.

Päätimme, että nimien tulee olla balkanilaisia tai kreikkalaisia, ja että muinaisen bysantin henkäys saa tuntua.

Ihmiset:

Balkanilaisen kirjallisuuden suomentaja, Mansarda-kustantamoa pyörittävä Kari Klemelä vinkkasi meille sivuston, josta löysimme balkanilaisia etunimiä: http://www.lowchensaustralia.com/names/easteuropean.htm#2

Oletimme, että esimerkiksi nimi Radko ohjaisi lukijan oikeille jäljille. Onhan hän nimikaima serbikenraali Ratko Mladicille, joka parhaillaan on Haagin ihmisoikeustuomioistuimessa Srebrenican kansanmurhasta syytettynä.

Vinkki ei toiminut, vaan nimiä on luettu englanninkielestä käsin. Snezanan kantasana ei ole kuitenkaan englantilainen ”sneeze” – ”niistää”, vaan lunta tarkoittava slaavilainen sneg. Snezana on siis eräänlainen Lumikki. Blagorodna tarkoittaa jaloa, korkeasyntyistä, ja Krasimira on naisen nimi, jonka kantasana merkitsee kaunista. (Tähän en voi olla lisäämättä, että jos Khalkoksen ihaileviin miehiin hurahtava Krasimira on epäuskottava, epäuskottavia ovat silloin myös lukuisat suomalaiset turistinaiset Kreikan tai Espanjan aurinkorannoilla.)

Koomiset henkilöt ovat tietysti saaneet koomiset nimet, kuten Neofit Haralampijee Toinen. Aivan oikeita balkanilaisia nimiä ne ovat; tosin Haralambi muutettuna lempinimen muotoon.

Päähenkilömme Amaya on saanut nimensä 1600-luvulla eläneen kohtalokkaan ruhtinattaren mukaan. Nimi kuulosti meistä kauniilta ja taipuu sitä paitsi helposti myös suomeksi, mikä täytyy nimissä myös ottaa huomioon.

Nimet Tähystäjäneidossa eivät siis ole vitsi, elleivät balkanilaiset etunimet sitten ylisummaan ole huumoria.

Anneli