Korkea puoliso on pikkuhiljaa matkalla kohti painokonetta…

Kesälomat on nyt virallisesti pidetty ja on taas aktiivisen kirjoittamisen aika. Tapasimme tänään Annelin kanssa La Famille -kuppilassa, jossa kävimme trilogian viimeistä osaa läpi. Kun kakkososan työnimenä kulki leikkisästi ”Korkkis”, lukee tiedostoissamme nyt ”Kapsu”.

Liuskoja on tähän mennessä kirjoitettu ehkä kuutisenkymmentä (?), piirtelimme juonikuvioita ja mietimme, mihin tarina päättyy. Paljon käänteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on vielä luvassa – kaikki ei ole selvinnyt vielä edes meille. Sarjojen kirjoittamista toisinaan väheksytään, mutta meille on ollut alusta asti selvää, että joka ainoassa trilogian osassa käytetään kaikki mahdolliset paukut. Lukija ansaitsee mahdollisimman hyvää. Liian usein trilogian viimeiset osat ovat pettymyksiä, puolivillaisia lättänöitä, mutta tsemppaamme kaikkemme pitääksemme langat käsissämme aina viimeiselle sivulle.

Lähestymme aivan pian juonellisesti kohtaa deep shit (Annelin havainto), jossa suurin osa henkilöistämme on kirjoitettu reisiä myöten syvään suohon. Meidän tehtävämme on auttaa heidät sieltä ylös – vain, koska takataskussamme on valttikortti: deeper shit.

Tänään keskustelimme riipaisevasta aiheesta: Kenen on kuoltava?

Koska tarinan ydinkohdat ovat nyt mietintä- ja kypsyttelyvaiheessa, jaoimme kirjoitettavaksi vain yhdet luvut. Tapaamme kahden viikon kuluttua, ja mietimme, mitä vaikeuksia voisimme hahmoillemme järjestää, etteivät he vain pääse liian helpolla. Vaikka eipä sillä, elämä Khalkoksella ei koskaan ole ollut ruusuista muutenkaan.

Terhi