Korkea puoliso & suuria tunteita

Korkea puoliso on ollut saatavilla reilun viikon ajan.

Kaikkein eniten minua on ilahduttanut ystävämme hyvin emotionaalisesti latautunut toive päätösosaa varten:

”Tappakaa se paskiainen!”

Kenestä on kysymys?

Se selviää tietenkin lukemalla kirja… 😉

Niin. Harkitaan, harkitaan.

Terhi

Advertisement

Deep shit

Korkea puoliso on pikkuhiljaa matkalla kohti painokonetta…

Kesälomat on nyt virallisesti pidetty ja on taas aktiivisen kirjoittamisen aika. Tapasimme tänään Annelin kanssa La Famille -kuppilassa, jossa kävimme trilogian viimeistä osaa läpi. Kun kakkososan työnimenä kulki leikkisästi ”Korkkis”, lukee tiedostoissamme nyt ”Kapsu”.

Liuskoja on tähän mennessä kirjoitettu ehkä kuutisenkymmentä (?), piirtelimme juonikuvioita ja mietimme, mihin tarina päättyy. Paljon käänteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on vielä luvassa – kaikki ei ole selvinnyt vielä edes meille. Sarjojen kirjoittamista toisinaan väheksytään, mutta meille on ollut alusta asti selvää, että joka ainoassa trilogian osassa käytetään kaikki mahdolliset paukut. Lukija ansaitsee mahdollisimman hyvää. Liian usein trilogian viimeiset osat ovat pettymyksiä, puolivillaisia lättänöitä, mutta tsemppaamme kaikkemme pitääksemme langat käsissämme aina viimeiselle sivulle.

Lähestymme aivan pian juonellisesti kohtaa deep shit (Annelin havainto), jossa suurin osa henkilöistämme on kirjoitettu reisiä myöten syvään suohon. Meidän tehtävämme on auttaa heidät sieltä ylös – vain, koska takataskussamme on valttikortti: deeper shit.

Tänään keskustelimme riipaisevasta aiheesta: Kenen on kuoltava?

Koska tarinan ydinkohdat ovat nyt mietintä- ja kypsyttelyvaiheessa, jaoimme kirjoitettavaksi vain yhdet luvut. Tapaamme kahden viikon kuluttua, ja mietimme, mitä vaikeuksia voisimme hahmoillemme järjestää, etteivät he vain pääse liian helpolla. Vaikka eipä sillä, elämä Khalkoksella ei koskaan ole ollut ruusuista muutenkaan.

Terhi

Ja Kuparisaari II:n nimi on…

”Isä olisi kironnut sapekkaasti, jos hän olisi ollut todistamassa hovin nykyistä rappiotilaa, Radko ajatteli katsellessaan satamaan kerääntynyttä valtavaa ihmismäärää. Mutta ukko oli tuhkaa, ja hänen henkensä rietasteli tuolla puolen, onnellisten saarella läskin ja neitosten parissa.

Vaikka sää oli harmaa ja sateentihkuinen, se ei ollut estänyt niccolumilaisia tungeksimasta paikalle. Väki käyttäytyi kuin lauma mielipuolia. Ihmiset huusivat Amayan nimeä ja taputtivat käsiään. Taidemaalarit olivat jopa intoutuneet maalaamaan Amayan muotokuvia, joita oli pystytetty ympäri Niccolumia. Eipä pensselinheiluttajissa ollut ilmennyt moista luovuutta isän aikana.

– Amaya! Amaya! Amaya!

Tällaista ihmisjoukkoa ei ollut nähty edes Romanin hautajaisissa, vaikka jokaisen khalkkidin oli ollut ankaran rangaistuksen uhalla pakko osallistua niihin. Jos Radko olisi saanut päättää, hän olisi pidättänyt kadulle tulleet ihmiset ja sulkenut heidät kaivoksiin pohtimaan tekosiaan.”

Aluksi oli Tähystäjäneito, josta tuli Korkea puoliso.

Korkea puoliso (Kuparisaari II) ilmestyy syyskuussa.

Editointikierros käyntiin!

Tapasimme Annelin kanssa tänä aamuna perinteisesti Lumo-kahvilassa. Vaihdoimme kuulumisia ja keskustelimme Kuparisaari II:n seuraavasta työvaiheesta.

Tiedättekö, miltä maistuu chilillä höystetty aamupuuro? En minäkään, mutta läheltä piti, että tietäisin. Ripottelin näet puuroni päälle kaikenmaailman mausteita, kunnes erään mausteen kipakka puna jäi mietityttämään… Onneksi sain vaihtaa annokseni ennen kuin olisin polttanut suuni.

Alamme nyt perata kustannustoimittajamme reunamerkintöjä. Anneli otti haltuunsa käsikirjoituksen alkupuolen, jonne aikoo tehdä muutamia juonen kannalta tärkeitä tarkennuksia. Minä otin vastuulleni aavistuksen paksumman paperinipun, sillä syksyllä työt jakautuivat hieman epätasaisesti (=Anneli super-ahkeroi ennen kuin ehdin kissaa sanoa). Tarinan loppupuoli huutaa lisää sananlaskuja, varsinkin sarmatialaisia, joita pitää tässä pähkäilemän.

Kakkosversio valmistunee helmikuun puoliväliin mennessä?

Terhi

Kotimaista laatutyötä

Matti Koo listasi Kirjavinkkariblogiin viime vuoden lasten- ja nuortenkirjasuosikkejaan ja kas, siellähän on Tähystäjäneitokin:

”3. Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito

Vuoden ylivoimaisesti paras fantasiaromaani on kotimaista laatutyötä. Jatkoa odotellessa!”

En tiedä Annelista, mutta itse olen hyvin tyytyväinen Tähiksen vastaanottoon. Siitä on kirjoitettu enemmän kuin uskalsin odottaa. Odotan vielä, että realistisen tuotantoni ystävät löytäisivät kirjan; suoraa lukijapalautetta on tullut vähemmän kuin omista kirjoistani. Hyvillä mielin jatkamme helmikuussa Kuparisaari II:n työstämistä.

Uutta vuotta kaikille!

Terhi

Luovan tauon paikka

Sinne meni

Viime viikonloppuna sujahti Kuparisaari II:n ensimmäinen versio kustannustoimittajan sähköpostiin odottelemaan maanantaita. Sinne meni ja siellä pysyy.

Nyt on vuorossa kuuman tekstin jäähdyttelytauko. Pidämme taukoa helmikuuhun asti, jolloin uusin silmin ja kustannustoimittajan kommenttien evästäminä otamme käsikirjoituksen uudelleen esiin ja luemme, mitä tulikaan kirjoitetuksi. Tauko on välttämätön ennen seuraavaa versiota. Kun on pitkään työstänyt tekstiä, sitä tuijottaa liian läheltä eikä oivalla muuta kuin lähitason korjattavia kohtia. Ei näe metsää puilta, ihan yksinkertaisesti.

Kakkososan kirjoittaminen tuntui jonkin verran raskaammalta kuin ykkösen. Saattaa johtua siitä, että kakkosessa tapahtuu ikäviäkin asioita ja sen tunnelma on usein uhkaava. Käytännön kirjoittamisprosessissa taas aikataulujen yhteensovittaminen ei ollut yhtä helppoa kuin viime vuonna.

Kolmososakin alkaa silmissä siintää. Se lievästi hirvittää nyt jo, sillä viimeisen osan pitäisi lunastaa odotuksia, pysyä tasossa tai mieluummin nousta ja jopa yllättää. Usein trilogioissa käy niin, että kolmonen lässähtää tai kolmososaan ilmestyy uusia henkilöitä, sähellystä ja toimintaa sikinsokin, niin että jäntevyys katoaa. Yksinkertaisesti kolmoseen ei aina riitä paukkuja, kun eväät on syöty jo kahdessa edeltävässä osassa.

Millähän loistokkaaseen viimeiseen osaan yltäisi? Emme aloita kolmosta tyhjin käsin, mutta tyhjältä paperilta kuitenkin.

Anneli

Kansiluonnoksia odotellessa

Minusta kakkososasta tulee ensimmäistä osaa vahvempi. Se on eeppinen, toiminnallinen, hahmoja syventävä ja synkkä tarina. Radko marssii esiin kulisseista ja Tähystäjäneidon lukeneet ehkä aavistavatkin, mitä siitä seuraa…

Ne, jotka pitivät erityisesti ykkösosan ilottelusta, tulevat pettymään. Niccolumin taivaalla on mustia pilviä, jotka enteilevät pahaa. Huumoria pilkistää esiin muutamina auringonsäteinä.

Odotan jo innolla, millaisen kannen Anu Sallinen keksii tällä kertaa. (Onnistuneen) Kansikuvan näkeminen motivoi kirjoittamaan ja antaa voimia edintointikierrokselle. Tähystäjäneidon kansikuva on saanut valtavasti hyvää palautetta ja olemme siihen itsekin erittäin tyytyväisiä. Näen Amayan mielessäni kansikuvan kaltaisena. Ja absurdia kyllä, kun kirjoitin nyt Tanssivan sikaan sijoittuvaa kohtausta, näin mielessäni juuri sen samaisen Krasimiran, joka vieraili syksyllä kirjanjulkistajaisissamme.

Olen hurjan kiintynyt Kuparisaaren hahmoihin: Amayaan, Miroslaviin, Samuiliin, Krasimiraan ja erityisesti Niccolumin torvisoittokuntaan. Viihdyn heidän kanssaan ja toivon heille kaikkea hyvää. Hiukan riipii jo nyt, että ensi vuonna tähän aikaan viimeisenkin osan pitäisi olla jo pulkassa.

Tähystäjäneito on itkettänyt lukijoita. Jatko-osa on itkettänyt minua. Käsikirjoituksessa on muutamia riipaisevia kohtauksia, joiden yli en pääse itkemättä, en, vaikka olisi menossa kymmenes editointikierros.

Tauko kirjoittamisessa on nyt paikallaan, sillä olen Annelin tapaan sokeutunut tekstille. On hyvä antaa se hetkeksi pois, kriittisten silmien ulottuville. Helmikuussa jatkamme taas pirteinä, kevään valon voimalla.

Terhi

Miten jatko-osa edistyy?

Viime syksynä kirjoitimme Annelin kanssa tunnollisesti Tähystäjäneidon kirjoitusprosessista. Tämä syksy on ollut niin kiireinen, ettemme ole ehtineet blogin äärelle. Nyt on kuitenkin aika istua alas ja kertoa kuulumisistamme pitkästä aikaa.

Tapasimme aamulla suosikkikahvilassamme Lumossa. Minulla on vieläkin vadelmaisen juustokakun maku suussani. Kuparisaari II:n ensimmäinen versio alkaa olla loppusuoralla! Tarina on kirjoitettu alusta loppuun, alkuosa alkaa olla aika hiottua, mutta edessä on uusi editointikierros. Luvassa on lukujen täydentämistä (minun helmasyntini, en koskaan kirjoita ensimmäisellä kerralla valmista, vaan jätän luvun ikään kuin ilmaan odottamaan kypsymistä) sekä tarinan huippukohdan versiointia.

Toinen osa on hurja, vauhdikas, toiminnallinen, juonikas, tumma, synkkä, ahdistava ja surullinen. Luvassa on totta tosiaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Huumoria pilkistää esiin, mutta ohuemmin kuin Tähystäjäneidossa. Jatko-osa alkaa siitä, kun ensimmäisen kirjan tapahtumista on kulunut kaksi auringonkiertoa.

Annelin mielestä minä olen hieman liian ihastunut peruukkeja harrastavaan Lilyanaan, minkä auliisti myönnän. Olisin suonut hänelle jopa ystävällisiä ominaisuuksia, mutta ne valitettavasti sotivat hänen luonnettaan vastaan. Julmuri, mikä julmuri.

Minä sen sijaan löysin itsestäni moraalinvartijan ja pyysin Annelia miedontamaan erästä seksikohtausta. Kirjoitin marginaaliin ujon lauseen: ”Kun tää kuitenkin on nuortenkirja…”

Tavoitteenamme on lähettää kustannustoimittajallemme luettavaa 12.12. Uskoisin, että pysymme aikataulussa.

Terhi

Kiril!

Istuin eilen junan ravintolavaunussa välillä Viinijärvi-Tampere, edessäni kertakäyttömukillinen VR:n pussiteetä ja vajaat sata liuskaa Kuparisaari kakkosta.

Editoin tekstimassaa eli luin sitä huolellisesti, tein merkintöjä marginaaliin ja kirjoitin mm. TIIVISTÄ TÄTÄ! SYVENNÄ TÄTÄ! TAUTOLOGIAVAARA!

Tähystäjäneidon lukeneet saattavat muistaa Khalkoksen itsenäisyystaistelijan, miehen nimeltä Hristo Kiril, jonka tuotantoon erityisesti Miroslav Kostov on hyvin huolellisesti paneutunut. Hristo Kiril on jatko-osassa entistä näkyvämpi hahmo.

Olin juuri lukemassa Hristo Kirilistä kertovaa lukua, kun viereisessä pöydässä istuvalla, ulkomaalaisella miehellä soi kännykkä. Voin vaikka vannoa, että hän vastasi:

– Kiril!

Terhi

Kakkonen kulkee

Etenemme parhaillaan Kuparisaari-trilogian kakkososaa kevyttä kenttäravia. Kesällä suunnittelimme juonen pääpiirteittäin ja nyt olemme edenneet noin kolmanneksen. Sujuu jo. Alussa oli tulppa. Kirjailijaystäväni nimittää sitä ähkimisvaiheeksi. Se tarkoittaa, että kirjoittaja pyörii tuskaisena, ei saa mitään aikaiseksi, kokee huonoa omaatuntoa siitä, ettei saa mitään aikaiseksi ja alkaa epäillä, mahtaako enää koskaan kyetä kirjoittamaan yhtään mitään.

Olen jo oppinut tunnistamaan tämän vaiheen enkä enää ahdistu kovin paljon. Jonkin verran kuitenkin. Ajattelen, että ihmisen mieli toimii kuin tietokone: ensin pitää kovalevyn pyöriä ja suorittaa sille annettu tehtävä ennen kuin tulos ilmestyy näytölle. Tosin nykyisen tietokoneet ovat niin nopeita, ettei surrausvaihetta tarvitse odotella. Commodore-koneilla (silloin muinoin, vähän pronssikauden jälkeen) työskennelleet tietävät, mitä tarkoitan. Pitää sietää odotus, kun mitään ei näytä tapahtuvan, koska se, mitä tapahtuu, tapahtuu jossain aivojen ja alitajunnan uumenissa.

Kummallista on, että kun hedelmättömän ähkimisvaiheen jälkeen tukos aukeaa, teksti alkaa virrata. Kirjoitin helposti ja iloisesti aika paljon ja olin hyvin tyytyväinen, kun onnistuin yllättämään ulkomaanmatkalta palanneen Terhin useammalla kymmenellä liuskalla.

Tällä hetkellä huolemme on, ettei kakkososan tarina paisu liian laveaksi. Emme aio kirjoittaa 500-sivuista tiiliskiveä, vaikka saattaa olla, että kakkososasta tulee hiukan pidempi kuin ykkösestä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa.

Anneli

PS.

Terhi kertoo kuulumisista myöhemmin. Anneli kirjoitti postauksen julkkareita seuraavana päivänä, mutta julkaisemme sen vasta nyt. Puolivälin krouvi ollaan ohitettu tällä välin.

Terhi