Miltä Tähystäjäneito näyttää teatterin keinoin?

Miten nuoret saisi kiinnostumaan kirjoista teatterin keinoin? Voiko kirjan esittely olla kuin koukuttava leffatraileri?

(Amaya: Jenna Saarinen, Miroslav: Eero Salmela)

Kangasalan Pikkuteatteri on tehnyt käsikirjoittaja-ohjaaja Janne Salmisen johdolla kirjavinkkausesityksen, joka esittelee pirkanmaalaisten nuortenkirjailijoiden tuoreita ja kiinnostavia teoksia trailerimaisilla dramatisoinneilla. Vierailevia tähtiä -esityksellä Pikkuteatteri tahtoo edistää nuorten lukemisharrastusta ja tukea pirkanmaalaisia nuorisokirjailijoita.

Mukana on neljä teosta:
– Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito (2011)
– Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti (2011)
– Salla Simukka: Jäljellä (2012)
– Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)

Lue mietteitämme kutsuvierasnäytöksestä Grafomaniasta!

Vierailevia tähtiä -kirjavinkkausesitys, esityspäivät:

• 2.12.2012 kello 18:00
• 9.12.2012 kello 18:00
• Lisää esityksiä talvella 2013
• Esityksen kesto on noin 40 minuuttia.
• Ikäsuositus: Yläkouluikäisistä nuoriin aikuisiin.
• Esityspaikka Kangasalan lukion auditorio. Finnentie 42, Kangasala
• Liput 5 euroa.
• Tilausnäytös (max 150 katsojaa) 350 euroa
• Tilausnäytös (max 150-300 katsojaa) 500 euroa
• Lippuvaraukset ja ryhmämyynti: Henriikka Heiskanen, henriikkaheiskanen@msn.com
  Muut yhteydenotot ja tilausnäytökset: Janne Salminen: 050 522 6901

Tämä uutinen olisi jo juustokakun väärti…

Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin Helsingin kirjamessuilla

Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Helena Wariksen romaanille “Sudenlapset” (Otava 2011).

Lyhyelle listalle raati nosti myös seuraavat teokset: Anu Holopaisen “Varjoja” (Karisto 2011) , Anneli Kannon ja Terhi Rannelan “Tähystäjäneito” (Karisto 2011), Katja Kaukosen “Odelma” (WSOY 2011) ja Sari Peltoniemen “Kuulen kutsun metsänpeiton” (Tammi 2011). Kilpailuun osallistuivat vuonna 2011 julkaistut suomalaiset fantasiakirjat selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuunottamatta.

Voittajakirjaa luonnehdittiin raadin piirissä seuraavasti:  “Itsenäisenä osana jatkaa Uniin piirretyn polun maailmaa ensimmäisen kirjan henkilöiden jälkikasvun myötä.” “Tavanomaisesta fantasiasta poikkeavia ihmiskohtaloita: herkkiä nuoria miehiä, reipas ja sotaisa nuori nainen ja kapinoiva lapsi. “Kirja imaisi mukaansa mielenkiintoisen ja erilaisen juonensa ansiosta.” “Kirjan vahvuuksina elävän tuntuinen maailma sekä moniulotteinen juoni, josta ei koskaan pystynyt sanomaan, mihin suuntaan se lähtee seuraavaksi kehittymään.”

Helena Waris voitti Kuvastaja-palkinnon jo esikoisellaan “Uniin piirretty polku” vuonna 2010 ja on nyt ensimmäinen kirjailija, joka on voittanut Kuvastaja-palkinnon myös kirjasarjansa toisella osalla. Vuonna 2012 Kuvastaja-palkinto jaettiin kahdettatoista kertaa.

Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessuilla.

Lisätietoja:

Suomen Tolkien-seura Kontu ry.

http://www.suomentolkienseura.fi

Raadin puheenjohtaja Marianna Leikomaa  (marianna.leikomaa@gmail.com)

Kuvastajan aiemmat voittajat:

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät (Atena kustannus 2010)

Helena Waris: Uniin piirretty polku (Otava, 2009)

Anni Nupponen: Nainen ja kuningas (omakustanne, 2008)

Päivi Honkapää: Viides tuuli (WSOY, 2007)

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena kustannus, 2006)

Jyrki Vainonen: Perintö (Loki, 2005)

Ilkka Auer: Sysilouhen sukua (Otava, 2004)

Juha Ruusuvuori: Nokian nuoriso-ohjaaja (WSOY 2003)

Tuula T. Matisanlo: Tuulen kalastajat (Kustannus-Mäkelä 2002)

Sari Peltoniemi: Hirvi (Tammi 2001)

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi 2000)

Diktaattorin hautajaisissa

Kuva: The Globe and Mail

Tämän viikon uutiskuvat ovat tuntuneet hämmentävän tutuilta, sillä:

”Niccolumin asukkaat olivat kokoontuneet pääkadun varrelle osoittamaan kunnioitustaan saattueelle ja suruaan suuren isän poismenon johdosta. Kulkueen keskivaiheilla asteleva Amaya pani merkille, että kun Lilyana poikineen kulki ohitse, kansalaiset puhkesivat surkeaan parkuun, kohottelivat käsiään kohti taivasta, sieppasivat maasta kuraa, jota hieroivat kasvoihinsa, raastoivat vaatteitaan ja hiuksiaan ja huusivat:

– Suuri isä Roman on poissa! Khalkoksen valo on sammunut! Oi, oi, oi, oee! Oi, oi, oi, oee! Miksi hylkäsit lapsesi, suuri isä!”

(Tähystäjäneito, Karisto 2011).

Terhi

Jännittävä, poliittinen, mukaansatempaava…

Tiina Heikkinen kirjoittaa Aamulehdessä:

”Villin kapakan, Tanssivan sian, kuvaukset tempaisevat mukaansa niin hyvin, että lukija voi melkein tuntea päätyneensä riehakkaan menon keskelle rahvaan suosituimpaan vapaailtojen viettopaikkaan.

Jännittävän trilogian avausosa sopii kuin nenä päähän fantasiasta pitäville nuorille.

Tähystäjäneito jätti jälkeensä hyvän vaikutelman, ja itse en malta odottaa kahden jälkimmäisen osan ahmimista!”

Vesa Sisättö puolestaan Helsingin Sanomissa:

”Tähystäjäneidossa on vahva poliittinen sanoma, joka keskittyy yhteiskunnalliseen ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Sarmatialla ja Khalkoksella voisi molemmilla olla näissä asioissa opittavaa.

Romaani on napakka yhdistelmä yhteiskunnallista sanomaa, kiehtovaa tarinankerrontaa ja herkkää romantiikkaa. Eli viihdyttävä kokonaisuus varttuneemmallekin lukijalle.”

Ovatko balkanilaiset etunimet vitsikkäitä?

Tähystäjäneidon henkilöiden nimet ovat herättäneet hämmästyttävän paljon ärtymystä.

Hämeen Sanomien Marika Riikosen mielestä fantasianimet ”kuulostavat vitsiltä: teoksessa seikkailevat muiden muassa Amaya, Snezana, Miroslav ja Krasimira”. Myös kirjabloggaaja Nafisan moittii nimiä. Hänen mielestään Snezana tuo mieleen niistämisen ja Neofit Haralampijeen hän suomentaa mielessään: Uusikunto Haarat Lammessa. Nafisanin arviota kommentoiva Ahmu miettii nimikysymystä yleisemmin; hänen mielestään usein fantasiakirjoissa hahmojen nimet ovat yksiselitteisesti outoja ja saattavat ärsyttää jopa niin, että kirja jää lukematta.

Miten me olemme löytäneet nimet?

Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta olemme miettineet nimiä aika paljon.

Valtiot:

Sarmatia-niminen ruhtinaskunta on ollut olemassa; nimi kuulosti korviimme viehättävältä. Khalkos taas on kreikkaa ja tarkoittaa kuparia, pääkaupunki Niccolum on saanut nimensä nikkelistä.

Saadaksemme yhteisen mielikuvan kuvitteellisista valtioista sijoitimme ne mielessämme jonnekin Balkanin alueelle, jossa sekoittuvat monet kulttuurit. Siellä ovat slaavilaiset serbit sekä rannikon kroaatit, jotka ovat merenkulkijakansaa. Sloveenit laskevat itsensä saksalaisperäisiksi, ja italialaisia löytyy kaksoiskaupunki Trieste-Trstin lähistöltä. Bosnialaiset ovat saaneet vaikutteita turkkilaismiehityksen ajalta, ja Turkki on myös maantieteellisesti lähellä. Herzegovina on länsirannikolla,  Makedonia ja Kreikka niemimaan eteläpäässä ja aluetta asuttavat myös albaanit. Saaristoa on runsaasti, ja jokin bysanttilaisen kulttuurin tuulahduskin alueella tuntuu.

Päätimme, että nimien tulee olla balkanilaisia tai kreikkalaisia, ja että muinaisen bysantin henkäys saa tuntua.

Ihmiset:

Balkanilaisen kirjallisuuden suomentaja, Mansarda-kustantamoa pyörittävä Kari Klemelä vinkkasi meille sivuston, josta löysimme balkanilaisia etunimiä: http://www.lowchensaustralia.com/names/easteuropean.htm#2

Oletimme, että esimerkiksi nimi Radko ohjaisi lukijan oikeille jäljille. Onhan hän nimikaima serbikenraali Ratko Mladicille, joka parhaillaan on Haagin ihmisoikeustuomioistuimessa Srebrenican kansanmurhasta syytettynä.

Vinkki ei toiminut, vaan nimiä on luettu englanninkielestä käsin. Snezanan kantasana ei ole kuitenkaan englantilainen ”sneeze” – ”niistää”, vaan lunta tarkoittava slaavilainen sneg. Snezana on siis eräänlainen Lumikki. Blagorodna tarkoittaa jaloa, korkeasyntyistä, ja Krasimira on naisen nimi, jonka kantasana merkitsee kaunista. (Tähän en voi olla lisäämättä, että jos Khalkoksen ihaileviin miehiin hurahtava Krasimira on epäuskottava, epäuskottavia ovat silloin myös lukuisat suomalaiset turistinaiset Kreikan tai Espanjan aurinkorannoilla.)

Koomiset henkilöt ovat tietysti saaneet koomiset nimet, kuten Neofit Haralampijee Toinen. Aivan oikeita balkanilaisia nimiä ne ovat; tosin Haralambi muutettuna lempinimen muotoon.

Päähenkilömme Amaya on saanut nimensä 1600-luvulla eläneen kohtalokkaan ruhtinattaren mukaan. Nimi kuulosti meistä kauniilta ja taipuu sitä paitsi helposti myös suomeksi, mikä täytyy nimissä myös ottaa huomioon.

Nimet Tähystäjäneidossa eivät siis ole vitsi, elleivät balkanilaiset etunimet sitten ylisummaan ole huumoria.

Anneli